sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nelli 5v

Nelli täyttää 5 vuotta ensi tiistaina, ja tänään juhlittiin. Saatiin ihana ilmakin!:) Nelli halusi Smurffi-teeman, Smurffiina on lemppari. 

Siispä kutsuun laitettiin Smurffiinan kuva:)

Pöytäliina (Ikean 1,95€: lakana;D) piti tietenkin värjätä teemaan sopivaksi. Samaan koneeseen lykkäsin muutaman Topiaksen harsoista.

Koska tarjottavista pitää löytyä sekä gluteenitonta että laktoositonta, merkitsen kaikki yleensä korteilla. Ei tarvi seistä selittämässä aina missä nyt oli mitäkin ja kuka voi mitäkin ottaa.

Kuva kahvipöydästä. Coctailtikkuja, kakku, Rocky Roadseja, mansikkamarenkeja, keksejä, riisimurokarkkeja, kinkku-aurapiirakat, pätkismuffinssit mansikkamarenkikuorrutteella sekä popcornit.

Kakkuun Nelli halusi tietenkin Smurffiinan. Piti olla Smurffinan kuva, ei kelvannut muotokakku. Ja kuvan piti olla kokonainen, ei pelkkä pää:D Täytteenä mansikkamousse (mansikoita, kermaa, rahkaa, vaniljakreemijauhetta ja muutama liivate.)

Pätkismuffinssit laitoin "kukkakimpuksi" (ruukut Ikeasta). Muffinssien ohje Kinuskikissalta ja tuo ruukkuidea Kakkusankareilta. Halusin kuitenkin testata tuota marenkikuorrutetta, olishan tuo alkuperänen ollut paljon kauniimpi. Tai olishan marengistakin saanut tuolla tavalla pursotettua, mutta mulla oli vähän huono tylla:(

Marengit, rocky roadsit, keksit ja riisimurokarkit. Kekseistä piti olla lähikuvakin, mutta tää blogi kiertää ne aina väärinpäin :( No, paremmilta ne näyttää tälleen vähän matkan päästä;D

Coctailtikkuihin tulostin Smurffeja ja liimasin kuumaliimalla tikkujen päähän koristeeksi.

Pikkukakku tuli vähän niinkun samalla vauhdilla :D Tää tarjoillaan huomenna kun tulee kavereita käymään:)


 Nelli sai hurjan määrän aivan ihania lahjoja, kiitos niistäkin kaikille!:) Kivointa oli kuitenkin se että melkein kaikki pääsivät paikalle, ainoastaan Ida-serkku oli kipeä joten Emppu-tädin perhe ei päässyt juhliin. Mutta tiistaina Nelli lähtee mummin kanssa junalla Helsinkiin ja siellä sitten Emppu-tädin ja Ida-serkun kanssa Linnanmäelle. Hurvittelun jälkeen Vantaalle Emppu-tädille yöksi ja keskiviikkona taas junalla takaisin. Äitiä jännittää ja hirvittää, mutta koska äiti yrittää olla pelkäämättä asioita jotka vaan estää elämästä, ja joita ei ole järkeä pelätä, on kai pakko päästää neiti reissuun... :D Etenkin kun itse lapsena rakastin vastaavia juttuja. (Ja koska Nelli oli asiasta innoissaan, en toki pakottais jos olis ite ollu sitä mieltä että ei.) Reissu on siis Emppu-tädin, Idan, Miksun ja Veskun lahja Nellille.

3 kommenttia:

  1. Ihanat tarjoilut. Todella ihanat, ja teemana smurffi on todella ihahana. minulla lapset on 6 ja 4 ja torstaina kuus-vuotiaalla alkaa esikoulu, ja tämä äiti on ihan kauhuissaan. :D niin ne kasvaa noi meidän pikkuiset, äitien vain pitää yrittää pysyä perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt jo kriisi siitä että tää on Nellin viimeinen kotivuosi :´/ Ens syksynä mun pitää luovuttaa se eskariin. Kaikki tämmöset on aina mulle vaikeempia kun lapsille. Mutta yritän kyllä peittää sen että mua jännittää ja pelottaa ja kauhistuttaa ja mitä vielä :D Ekan kerran kun Nelli jäi kerholle niin se vaan anto suukon ja halin ja juoksi muiden kanssa leikkimään. Mä olin se kenen teki mieli jäädä eteiseen itkeen :D Nyt syksyllä pitäis päästää Tildakin kerhoon... :)

      Poista
  2. Tää oli ehdottomasti hienoimmin toteutettu teemajuhla!! Ihan haltioissani kerroin kotona noista :D ja ihana Nelli, tietää likka mitä tahtoo ja Äippä toteuttaa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!