Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunailut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

"Äitiyspakkaus"

Kolmelle ensimmäiselle otin äitiyspakkauksen. Se vaan tuntui niin kivalta saada sellainen paketti, ja säästää sieltä muistoksi ainakin makuupussi. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin järjellä :D Niitä pakkauksen vaatteita ei juuri tule käytettyä kuitenkaan. Ja kun isi halusi tällä kertaa tietää tulokkaan sukupuolen etukäteen (aiemmin ei olla kysytty), niin ajattelin että teen itse vauvalle pakkauksen. Lähes kaikki kankaat on isommille sisaruksille ommeltujen vaatteiden ompelusta jäljelle jääneitä paloja, muutaman ostin ihan vauvaa varten.

Nämä vastaavat suurinpiirtein kaupan 50-senttisiä vaatteita. Tein ensin Ottobren 50-senttisellä kaavalla (Happy squirrel ja Warmly wrapped) bodyja, mutta ne olivat ennemminkin kokoa 56 vastaavia, joten muokkasin kaavoista kokoa pienemmät (Mallikelpoisen ohjeella se onnistui hyvin, kiitos ohjeesta!). Housujen kaavoina on Lindexin housuista piirretty "oma" kaava, jotkut on Ottobren kaavoilla ja osaan muokkasin tuota Ottobren kaavaa, että sain sivusaumattomat. Yhdet pöksyt tein jollain netistä löytyneelläkin kaavalla.
Yökkärit Ottobren Indian elephant-kaavalla, osaan laitoin neppareiden sijasta vetskarin.
Villahaalarin ohje löytyy Dropsin sivulta, ja pilvihaalari taitaa olla Indian elephant, johon olen vaan lisännyt hupun.

Seuraavaksi ne 50-senttisellä kaavalla, 56-senttistä vastaavat:

Ja vielä muutama 56-senttisen kaavalla tehty, oletan vastaavan jo sitten lähemmäs 62-senttisiä.

Ja vaikka makuupussejakin meiltä löytyy kyllä useampia; miehen oma äp-pussi vuodelta -83, lasten äp-pussit -07, -09 ja -12 (taitaa tosin olla vuoden 2011 pussi "virallisesti") sekä kaksi itse päällystämääni, niin pakkohan se oli vauvallekin tehdä ihan oma:
Päällystin siis vain kirppikseltä löytämäni äp-makuupussin uudelleen. Lisäksi virkkasin peiton, lankana Novitan Wool.

Hoitoalustan sain paikalliselta fb-kirppikseltä ilmaiseksi (tosin en kehdannut hakea ihan ilmaiseksi, vein suklaalevyn vaihtarina :D Mikähän siinäkin on, ettei varsinkaan vieraalta kehtaa ottaa vastaan ihan ilman mitään? Vaikka ei olis ite edes pyytänyt mitään, tääkin oli sen toisen ilmoitus, että haluaa antaa eteenpäin jos joku hakee pois.) Päällystin Ikean vahvemmalla puuvillalla, tuolla alapäässä on nepparit että päällisen saa pesuun jos tarvitsee. Tuo alusta itsessään on sellainen että sen voi vaikka pyyhkäistä puhtaaksi. Siihen päälle sitten vaihdettavia alusia kivoilla kuvilla (valkoinen puuvilla siksi että sain alustan kuviot peittoon, ja nuo erilliset kuvalliset sen takia että niitä on helpompi pestä ja tehdä ;) ). Kuvalliset siis puuvillaa, joiden toisella puolelle ompelin muovitetun froteen. Kivoja ja monikäyttöisiä, menee reissussa mukana tai esim. sitterin suojana kylvyn jälkeen, kun on vain pyyhe päällä. 

Hoitolaukunkin tein pikaisesti, kun ei ollut mitään sellaista jonka saisi vaunuihin kiinni. Nyt on. Toistaiseksi mennään tällä, toimii se kun ei katsele turhan tarkasti saumoihin. Vähän toisenlaisella ompelujärjestyksellä olis saanut siistimmän. Pöh.
Kangaskaan ei oo ihan lemppari, mutta kun meidän vaunut on sellaiset hölmöt ruskeat/beiget, niin ei niihin meinannut löytyä mitään kivaa sopivaa. Ajattelin mennä ehkä ostamaan ihan yksivärisen mustan... Löysin jo sellaisen koululaukuksi tarkoitetun joka maksoi kympin. Se vois olla meille hyvä.

Sitteriinkin tein uuden päällisen. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen, pähkäilin tämän kanssa kauan kun en meinannut millään tajuta mihin kohtiin mun pitää ommella noita "laskoksia". Mutta mallailin kangasta sitterin päälle ja merkkasin neuloilla mistä ommellaan, ja kerrankin tuli ihan hyvä! :D
Tämäkin on siis irroitettava versio, helppo napata pesuun jos on tarvis :) 

Niin, näitä on päästy jo testaamaankin. Tyytyväinen käyttäjä nukkua tuhistaa tällä hetkellä sylissäni. Ikää hänellä on 12 päivää. Neitokainen syntyi 4.11., raskausviikolla 41+4. Painoa oli kertynyt 3660g ja pituutta 50cm. Synnytys sujui hyvin (kuten raskauskin, josta en ehtinyt blogiinkaan höpisemään yhtään) ja vauva on ihana <3 Sisaruksetkin ovat ottaneet pikkusiskon vastaan tosi hyvin, Topiaskin hoitelee niin ylpeänä eikä antanut edes papalle lupaa ottaa vauvaa mukaansa kun lähti meiltä kotiin :D 


perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulu 2012

Meidän joulu sujui rauhallisissa merkeissä (niin rauhallisissa kuin se nyt voi, perheessä jossa on kolme alle kouluikäistä lasta ;)) Minä rakastan jouluhössötystä, tänä vuonna joulu tosin livahti ohi ennenkuin ehdin kunnolla edes hössöttää :0 Osa lahjoistakin jäi taas tekemättä vaikka muka ajoissa aloitin. Päätin kuitenkin olla ottamatta stressiä, joten kummitätikin sai tyytyä leipään :D En kuitenkaan paljasta mikä se varsinainen lahja piti olla, olen sen verran positiivinen että toivon lahjan valmistuvan, viimeistään ensi jouluksi ;)
Tässä kuvia meidän jouluhommista, niistä mitä sain (edes melkein) valmiiksi asti;
Saaristolaisleivällä lahjottiin lähipiirin aikuisia :)
 
Teemun veli vaimonsa ja tyttärensä kanssa juhlivat aattoa Teemun äidin ja isovanhempien kanssa, toinen näistä leivistä vietiin sille porukalle. Toisen sai ihana ystäväni Anni perheineen.

Näistä leivistä toinen vietiin Teemun isälle ja isänäidille, toisen vein neuvolareissulla meidän terveydenhoitajalle. Meillä on aivan ihana terkka, jonka asiakkaina me on oltu siitä asti kun Nellistä on alettu haaveilla:) En mä välttämättä pelkän leivän takia olis neuvolalle lähtenyt, mutta kun meillä oli Topiaksen 6kk ja Tildan 3v- neuvola silloin joulunalusviikolla niin siinä samalla halusin muistaa ja kiittää terkkaakin. Hän oli tosin itse jo lomalla, mutta tuuraaja lupasi ilmoittaa että siellä olis paketti ,)

Tässä sitten vielä iskän ja Sirkan sekä mun kummitädin leivät.

Piparkakkutalo oli tänä vuonna tämän näköinen.


Pikkuhiiri kävi nakertamassa aitaa ;)

Nellin joulumekon surauttelin vielä aatonaatto/aattoyönä. Mekko on velouria kuten myös piparkakkutyttö-applikaatio. Kuminauha loppui ikävästi kesken ja pääntielle jouduin laittamaan kumilankaa. Se katkesikin jo :D Hyvin kesti kuitenkin joulun ajan. Pitää ostaa kuminauhaa ja vaihtaa se tilalle.

Hello Kitty- yökkärit Teemun siskontytölle Idalle sekä Nellin kummien tytölle Veeralle.

Myös Teemun veljen vaimon tytöt , Kira ja Ava, saivat yökkärit.

Teemun siskon perhe sai passien kannet, joita Emppu on pyytänyt mua tekemään jo jonkin aikaa. Vasemmalta järjestyksessä Veskulle, Empulle, Idalle ja Mikaelille.

Kuusi oli hiukan surkuhupaisa näky :D Teemu haki sen pimeällä ja sen kyllä huomaa :D Tytöt sai koristella, se kruunasi tämän kuusen just meidän näköseks hiukan vinksahtaneen hassuksi;) Kuusenalusmaton ompelin tilkuista ja jo elämää nähneestä vahakangaspöytäliinasta, josta tuli hyvä pohja matolle.

Olisin halunnut ostaa sellaisia ihan pikkuisia piparimuotteja kuusenkoristeeksi, mutta pihiys (tai järki!) iski enkä raaskinut. Ne maksoi 0,90€/kpl ja 15kpl olis ollut ehkä minimi mitä olis kannattanut ostaa. Askartelin sitten tuikkukupeista. Ihan kivoja tuli niistäkin:)

Sydämiäkin ompelin muutaman erilaisista kankaista, en kuvannut kaikkia.

Sinisiäkin sydämiä oli muutama.

Tytöt sai tosiaan vastata koristelusta niillä oksilla mihin ylettyivät ;)
Mulla oli mielestäni parempikin kuva, mutta en nyt löytänyt sitä:P Näin jossain idean että säilykepurkista oli tuunattu kukkapurkki. Se oli musta kiva idea, itse tuunasin omani Teemun mummulta saamallani pitsillä (mummu on käyttänyt tätä ainakin Teemun äidille ompelemiinsa lakanoihin, eli pitsi on lähes 60v vanhaa). Pihtarina kiinnitin pitsit vain teipillä tuolta yhtymäkohdasta, niin niitä voi myöhemmin käyttää muuhunkin;) Hyasintteja mulla oli näissä, kaksi vaaleanpunaista ja kaksi violettia. Ei saanut hyvää kuvaa koko ikkunalaudasta:D Lisäksi maalasin käpyjä. Valkoista askartelumaalia ja glitterlakkaa. ihan melkein lumikiteitä;)

Ihanaa ja onnellista vuotta 2013 kaikille teille! <3

torstai 29. marraskuuta 2012

Tuunatut makuupussit

Ihan kun meillä ei olis tarpeeks makuupusseja, pitihän niitä saada pari lisää. Ihan vaan siks että löysin niin ihanaa kangasta! ;) 

Apinapussukan teinkin jo ennen kuin Topias syntyi, kankaasta jota sattui kaapissa olemaan. Tuon nallepussin tein nyt syksyllä. Siihen pistin sisäpuolelle fleecen, on sitten lämpösempi pussi

Nallepussi vaunuissa :) Ompelin tämän pussin käsin, en halunnut irrottaa vetskaria. 

Ehkä yks on vielä pakko tehdä, musta-valkonen tähti, johon tulee turkoosi fleecevuori. Pussi olis jo, kankaat pitäis vielä ostaa.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tilda 3 vuotta :)

Tilda täyttää 3 vuotta 28.11. ja synttäreitä juhlittiin tänään. Tai virallisesti eilen, koska kellohan on jo pompannut yli puolenyön :) Näköjään meillä nää 3v-synttärit on tämmönen sekametelisoppa, sankarit ei osaa päätää yhtä teemaa :) Tilda tykkää Risto Räppääjästä, mutta koska se oli musta vähän vaikee aihe (leffat on hyviä ja biisit loistavia, mutta piirretyt versiot tylsän näkösiä:P ) niin otettiin siihen seuraksi "ämbilöös" (Angry Birds), sekä pikkusen Mikki Hiirtä, Muumia ja prinsessaa :)

Kutsuihin keltainen lintu. Helpommallakin olis toki varmaan päässy, kun olis tulostanu kuvan ja liimannu sen korttiin. Mutta minäpä leikkasin kaikki osat erikseen erivärisistä pahveista/papereista. Hullu kun oon :D
Tällä kertaa pöytäliina ("Pöytäliina"=Ikean 1,99€ lakana ;)) värjättiin vihreäksi, niinkun Risto Räppääjän huppari. No ei ollu kyllä lähellekään sama vihree, mutta vihree kummiskin. Samalla värjäytyi taas muutama Topiaksen harso;)
Tilda valitsi kakkuun aiheeksi Risto Räppääjän. Netistä vaklasin ideoita ja tämmösen sain aikaseks. Noi makoilevat ukkelit on enempi mun juttu kun istuvat tai saati sitten seisovat. Ristolla on olevinaan käsissään rumpupalikat ja Nellillä se kisu mitä se leffassakin raahaa mukanaan :) (Ihan niinkuin meidän Nelli omaa pehmokisuaan :D ) 8munan peruspohja, kostutus maidolla ja sisään sujahti sankarittaren toiveesta Pätkis-mousse.


Pikkuinen kahden munan laktoositon mansikkamoussekakku, joka kuin itsestään muotonsa takia syntyi Angry Birds-teemalla;)

Coctailtikkuihin leikkasin&liimasin koristeeksi Mikki Hiiriä.

Tildalla oli tarjottavista kaksi toivetta; Risto Räppääjä-kakku ja "Ämbilöös"-keksit. Nämä koitin sitten toteuttaa parhaani mukaan.

Alimmalla tasolla suklaamuffinssit, joissa oli sisällä Cloetta-nappi, päällä valkosuklaapursotus (2 levyä sulaa valkosuklaata+1prk Flora Kuohu-vaahtoa). Keskitasolla porkkanamuffinssit, porkkanakakkua muffinssimuodossa siis;) ja ylätasolla "kookospallot", jotka ei sisällä hitustakaan kookosta:D Ne on tehty minttu-Dominoista ja tuorejuustosta, päällä maitosuklaakuorrute. (Tytöt tykkää katsoa Pikku kummitus Lapasta, ja siinä kummitusperhe leipoo kookospalloja, jotka on just tommosia pieniä ruskeita pyörylöitä. Tästä nimitys kookospallot:))

Tomaatti-feta-basilikapiirakka. Tosin juustona oli jotain jonka nimi oli "salaattijuustokuutiot" tai joku vastaava.

Kuva koko pöydästä. Lisäksi oli vielä poppareita ja Angry Birds-nameja.

Näihin "kyltteihin" leikkelin vaan lahjapaperista (johon oltiin kääritty Tildan lahja; Risto Räppääjä ja Viileä Venla-dvd) Angry Birdsejä. 


 Neiti oli tyytyväinen juhliinsa, hymyili onnellisesti kun hänelle laulettiin "paljon onnea vaan" <3 Illalla kun Topiaksen kummit oli "toisella kattauksella" (kun eivät päässeet päivällä) niin Tilda mussutti kakkuaan tyytyväisenä ja sanoi sitten yhtäkkiä: "Äiti... Mää kakastan sua!" <3 (=rakastan) Tilda kun ei juuri "vieraiden" aikana edes puhu, meidän ujo piimä :) 
Tilda sai myös paljon tosi ihania lahjoja, ihmettelin illalla kun antoi isosiskon ottaa uudet prinsessabarbit viereensä, sankari itse otti kainaloonsa tutun ja turvallisen hiiren sekä Niina-vauvan:)
Kiitos kaikille jotka oli juhlimassa Tildan synttäreitä!:)

p.s.ne Prinsessat ja Muumit joista puhuin, esiintyivät kattaustarvikkeissa, joista en napsinut kuvia :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Vauvajuhlat

Meillä on ollut Teemun perheen (äiti, sisko, serkut, ja mahdollisesti juhlittavan äiti ja sisko(t) niin ja tietty sitten Teemun veljen vaimo ja minä.) kesken tapana järjestää "vauvajuhlat" aina raskaanaolevalle. Mä en vielä Nellin odotusaikana saanut bileitä, mutta kun Teemun sisko noin vuotta myöhemmin alkoi odottaa esikoistaan, minä innokkaana juhlien järjestäjänä tietysti ehdotin vauvajuhlia. Aina pitää juhlia kun on aihetta!;) Ja mikäs sen parempi aihe kuin sukuun saatava uusi vauva <3 Meidän vauvakutsut ei oo ihan sellaset "perinteiset", ainakaan Ameriiikan malliin:D Yleensä pääasia näissä juhlissa on yhdessäolo ja höpöttely, syödään herkkuja ja jauhetaan *sitä* :D Tai oikeestaan näyttää olevan niin että ekalla kerralla hengaillaan vaan ja tokalla kerralla on sitten tehty jotain muutakin, Emppu me vietiin hohtogolfiin ja syömään, mä pääsin kylpylään ja syömään. Mä kyllä jo ehdottelin että voitaishan me järjestää näitä ihan muuten vaankin, tehtäis yhdessä jotain kivaa ihan muuten vaan, vaikka sitten kerran vuodessa.
Tällä kertaa oli vuorossa Mean (Teemun veljen vaimo) vauvakutsut. Hengailtiin siis anopilla ja syötiin ja juteltiin. Mä tein vauvalle vähän juttuja, oon aina koittanut kasata sellasta "äitiyspakkausta", mutta kerta kerralta se vaan pienenee:D Mulla lapset lisääntyy ja muiden saamat paketit pienenee, tässä lienee joku yhteys joka liittyy käytettävissä olevaan aikaan;D Koska tulokkaan tiedetään varmuudella olevan tyttö, uskalsin sujauttaa mukaan ihan reilusti tyttömäisiä juttuja:) 
Vanhan äp-makuupussin päällystin Mealta itseltään saadulla kankaalla. On ollut Mealla lapsena pussilakanana ja tiesin että tykkäs siitä kovasti. Samoin tuo Mikki&Minni-kangas on Mean vanha pussilakana. Nyt se on sellainen vaunusuoja. Peiton virkkasin sekalaisista villalangoista osana lankavaraston tyhjennysprojektia. Pipo ja tumput vihreää keijukangasta joka jäi yli tyttöjen paidoista joskus. Pikkuinen ponimekko on samaa kangasta josta tein mekot omillekin tytöille jo aiemmin. Apinakankaasta tuli unipussi, vuorina fleece. Neuvolakortin kannet ihanasta pandakankaasta <3 Ja ruokalappuja 2 kappaletta, vaaleanpunaisessa ruusuja ja toisessa Muumeja.

Vaippakakun kokosin myös, tämä tosin maksettiin yhdessä. Tai oikeastaan niillä rahoilla jotka oli jääneet yli mun vauvajuhlien järjestämisestä. Mun pileitä vietettiin siis keväällä, olikohan ne sitten huhti- vai toukokuulla. Lisäksi Mea ja Eetu saivat lahjakortin Edeniin.
Ohjelmaa meillä ei sen kummemmin ollut, muuta kuin perinteinen vauvan syntymäpäivän, -ajan, -painon ja -pituuden arvuuttelua. Sekä nimiehdotuksia:) Sukupuolta ei tälläkertaa tosiaan tarvinnut arvuutella:)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nelli 5v

Nelli täyttää 5 vuotta ensi tiistaina, ja tänään juhlittiin. Saatiin ihana ilmakin!:) Nelli halusi Smurffi-teeman, Smurffiina on lemppari. 

Siispä kutsuun laitettiin Smurffiinan kuva:)

Pöytäliina (Ikean 1,95€: lakana;D) piti tietenkin värjätä teemaan sopivaksi. Samaan koneeseen lykkäsin muutaman Topiaksen harsoista.

Koska tarjottavista pitää löytyä sekä gluteenitonta että laktoositonta, merkitsen kaikki yleensä korteilla. Ei tarvi seistä selittämässä aina missä nyt oli mitäkin ja kuka voi mitäkin ottaa.

Kuva kahvipöydästä. Coctailtikkuja, kakku, Rocky Roadseja, mansikkamarenkeja, keksejä, riisimurokarkkeja, kinkku-aurapiirakat, pätkismuffinssit mansikkamarenkikuorrutteella sekä popcornit.

Kakkuun Nelli halusi tietenkin Smurffiinan. Piti olla Smurffinan kuva, ei kelvannut muotokakku. Ja kuvan piti olla kokonainen, ei pelkkä pää:D Täytteenä mansikkamousse (mansikoita, kermaa, rahkaa, vaniljakreemijauhetta ja muutama liivate.)

Pätkismuffinssit laitoin "kukkakimpuksi" (ruukut Ikeasta). Muffinssien ohje Kinuskikissalta ja tuo ruukkuidea Kakkusankareilta. Halusin kuitenkin testata tuota marenkikuorrutetta, olishan tuo alkuperänen ollut paljon kauniimpi. Tai olishan marengistakin saanut tuolla tavalla pursotettua, mutta mulla oli vähän huono tylla:(

Marengit, rocky roadsit, keksit ja riisimurokarkit. Kekseistä piti olla lähikuvakin, mutta tää blogi kiertää ne aina väärinpäin :( No, paremmilta ne näyttää tälleen vähän matkan päästä;D

Coctailtikkuihin tulostin Smurffeja ja liimasin kuumaliimalla tikkujen päähän koristeeksi.

Pikkukakku tuli vähän niinkun samalla vauhdilla :D Tää tarjoillaan huomenna kun tulee kavereita käymään:)


 Nelli sai hurjan määrän aivan ihania lahjoja, kiitos niistäkin kaikille!:) Kivointa oli kuitenkin se että melkein kaikki pääsivät paikalle, ainoastaan Ida-serkku oli kipeä joten Emppu-tädin perhe ei päässyt juhliin. Mutta tiistaina Nelli lähtee mummin kanssa junalla Helsinkiin ja siellä sitten Emppu-tädin ja Ida-serkun kanssa Linnanmäelle. Hurvittelun jälkeen Vantaalle Emppu-tädille yöksi ja keskiviikkona taas junalla takaisin. Äitiä jännittää ja hirvittää, mutta koska äiti yrittää olla pelkäämättä asioita jotka vaan estää elämästä, ja joita ei ole järkeä pelätä, on kai pakko päästää neiti reissuun... :D Etenkin kun itse lapsena rakastin vastaavia juttuja. (Ja koska Nelli oli asiasta innoissaan, en toki pakottais jos olis ite ollu sitä mieltä että ei.) Reissu on siis Emppu-tädin, Idan, Miksun ja Veskun lahja Nellille.

perjantai 3. elokuuta 2012

Leikkimatto ja sitteri Topiakselle

Meiän leikkimatto oli vanha ja tylsä. Mä oon sen ostanut kirppikseltä meiän kummipojalle, joka syntyi vuonna 2004. Siitä piti saada vähän pirtsakampi:D Tuli mieleen sitten että kun toi Angry Birds on oikee muoti-ilmiö ja siitä on tehty lähes kaikkea, mutta leikkimattoon en oo vielä törmännyt niin teenpä semmosen:D Ja kai sellanenkin jossain on jo tehtynä ennen mua mutta ite en oo nähnyt:)

Leikkimatto uudessa kuosissa.

...Ja ennen tuunausta.
Sitterin päällystin apinoilla, niitä kun kaapissa oli :) Meillä oli ihan sikahyvä sitteri, jonka olin ostanut kaveriltani, joka oli ostanut sen kaveriltaan. Kuosista päätellen se oli vanha, mutta erittäin hyvä ja toimiva. Paitsi että kun Nellin ja Tildan välissä se oli lainassa Teemun siskontytöllä, siitä meni kangasosat vähän rikki. Korjasin sen Tildan vauva-aikana pariin otteeseen, mutta sitten siitä räsähti kunnolla rikki sellanen kangasosa joka myös tukee sitä istuinosaa, ja kun Tildan sitteriaika oli siinä vaiheessa jo oikeastaan ohi, niin vippasin sen sillon roskiin. Surkuttelin tätä sitten facebookissa ja kas, kaveriltani löytyi samanlainen ja se lupas luopua siitä kymmenellä eurolla:) Ei oo kyllä läheskään yhtä kirjava ja ruma kun se meiän edellinen, mutta saa kelvata;D

Sitteri uudella päällisellä.

.Alkuperäinen näyttää tältä.

Toi on siis sellanen irtopäällinen vaan, aattelin että saa helposti pesuun, tai vaikka vaihtoon jos tarvii:)

(Nämäkin vanhassa blogissa jo kertaalleen esitelty, mutta ansaitsivat mun mielestä paikkansa täälläkin :D)