lauantai 30. elokuuta 2014

Nelli 7v

Hupsis, tovi on vierähtänyt blogia päivittämättä. Väliin on mahtunut mm. kaksi muuttoa (vanhasta omistusasunnosta vuokra-asuntoon kerrostaloon, ja sieltä sitten uuteen omaan kotiin, joka valmistuikin lopulta nopeasti kun vaan alkuun päästiin. :)
Muuttotarkastus oli 31.7. ja ensimmäinen muuttokuorma kannettiin sisään heti tarkastuksen jälkeen. Nellin syntymäpäivä oli 7.8. ja seuraavana viikonloppuna juhlittiin sukulaisten kanssa. Kuvaa en napannut kuin kakusta, muissa ei paljoa ollut kuvattavaa :D Muutto verotti hiukan synttäreihin valmistautumista. 

Kaverisynttäreitä piti juhlia seuraavana sunnuntaina, mutta meille iski enterorokko, joka kiersi meidän perheessä kaikki muut paitsi minut. Juhlat siirrettiin seuraavalle sunnuntaille, onneksi se sopi kavereillekin :) 
Nelli tykkää hevosista ihan mielettömästi, joten tietysti kaverisynttäreilläkin tarjottiin heppakakkua. 

Ja heppakeksejä.

Lisäksi sankari toivoi rocky roadseja (vaahtokarkkeja, cashew-pähkinöitä ja suklaata)

...ja minttusuklaa-cookie popseja.

Ja sitten oli pop corneja, coctailtikkuja ja karkkia.

Nelli aloitti ekaluokan uudessa koulussa, ja on saanut jo uusia kavereita. Kutsuttiin kuitenkin synttäreille eskarista tuttuja kavereita, joita Nellillä onkin jo ollut ikävä. Eskariporukka oli tosi kiva, ja vaikkei kaikkia voitu kutsua synttäreille niin hyvät juhlat saatiin aikaan sillä porukalla joka oli paikalla :) Mukavia muksuja :) 

Oon mä saanut ommeltuakin, ja tässä postausten välissä on muutakin leivottu, niistä ehkä myöhemmin :) 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!